tiistai 29. maaliskuuta 2011

Asiaa!

Ya terve! Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa muutamia huomioita kielestä, liikenteestä, koulusta ja vapaaehtoistyöstä. Näiden ohella voidaan ohimennen todeta, että seuraelämä on edelleen hyvin vilkasta (suomalainen sieluni kaipaisi välillä vähän yksityisyyttä ja hiljaisuutta, vaikka mahtavaa tietysti, että on kavereita ja että tapaa uusia ihmisiä jatkuvasti) ja että Liman tenho ei ota haihtuakseen. Kuherruskuukausi kaupungin kanssa jatkuu edelleen, vaikka talvi tuleekin. Limassa talvi tarkoittaa harmaata sumua, joka valtamerentuoksuisena laskeutuu sankkana kaupungin ylle Tyyneltämereltä. Vielä on toivoa satunnaisista aurinkoisista päivistä (kuten tänään), mutta muutaman viikon päästä alkaa kuukausien pituinen harmaus.

Perun kastilia on esimerkiksi Argentiinaan ja Chileen verrattuna hyvin selkeää ja lausumiseltaan varsin lähellä kouluespanjaa. Tärkeimmät slangisanat olen jo omaksunut omaan käyttökieleeni, kuten "chévere"="hienoa, siistiä" ja "chela"="bisse". Sanan "ya" ekstensiivinen käyttö on myös tarttuvaa. "Ya" tarkoittaa muun muassa "joo", "joo joo", "no", "hyvä", "nyt", sekä "jo".

Limassa ei ole varsinaista virallista joukkoliikennettä, vaan tuhannet minibussit eli combot porhaltavat pitkin katuja liikuttaen ihmisiä paikasta toiseen. Monet opiskelijat asuvat jopa puolentoista tunnin combimatkan päässä yliopistolta, itse pääsen ruuhka-aikaankin (iltaisin viidestä yhdeksään) reilussa puolessa tunnissa kotiin koulusta.

On myönnettävä, että yliopisto-opetuksen taso on yllättänyt minut. En tietenkään ajatellut, että täällä mennään laamakyydillä johonkin palmunlehvämajaan kuuntelemaan luentoa kynttilänvalossa, mutta ihan näin kovaksi kouluksi en PUCP:tä tiennyt. Professorit ovat aivan loistavia, kurssitarjonta niin ikään. Vaatimuksetkaan eivät ole mistään löysimmästä päästä, 100 sivua/viikko/kurssi vaikuttaa olevan varsin normaali määrä lukemista, ja joka tunnin aluksi on joko koe, keskustelu tai tehtävänpalautus luetusta materiaalista.

Viimein selvisi myös vapaaehtoistyön kuviot. Huomenna kokoustan "pomoni" kanssa, ja jo ehkä ensi viikosta alkaa hommat (viikonloppuisin). Sain valita erilaisista tehtävistä ja nyt vaikuttaisi siltä, että toimin kouluikäisten lasten kanssa, pelien ja leikkien avulla erilaisia tärkeitä taitoja opettaen. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja tähän tulen palaamaan jahka pääsen alkuun. Järjestö on latinalaisamerikkalainen, nimeltään Un Techo Para Mi País. Organisaation toimintaan kuuluu osa-alueita kuten hätämajoitusten rakentaminen, sosiaalisen syrjäytymisen ehkäiseminen sekä mikrolainojen myöntäminen. Itse työn ohella odotan mielenkiinnolla sitä, että pääsen seuraamaan tälläisen järjestön toimintaa lähietäisyydeltä.

Tällaista asiapitoista tavaraa tällä kertaa. Nyt opintoja puurtamaan vielä hetkeksi, sitten syömään Mirafloresiin. Äsken nimittäin laskeutui Limaan opiskelukaverini Âbo Akademista, Daniel Saarinen. Iso D viettää Limassa pari viikkoa, ja tarkoitus on näyttää hänelle se pieni osa kaupunkia, jonka jo tunnen, sekä matkustella hiukan. Kaiken opiskelun ja työn ohessa... Tästäkin lisää myöhemmin.


Combeja rivissä, yksi bussikin päässyt kuvaan. Sekä Kenji Fujimorin vaalimainos. Tytär Keiko siis pyrkii presidentiksi, poika kongressiin ja isä Alberto istuu vankilassa. Jännä yksityiskohta on vaalilause "Si... trabaja igual que el chino" eli "Kyllä, hän työskentelee samalla lailla kuin el chino". "El chino", eli "kiinalainen" viittaa faija-Fujimoriin, joka on japanilaisten maahanmuuttajien poika. Perus!


Presidentiksi pyrkivä oikeistolainen Pedro Pablo Kuczynski (PPK) käyttää vaalikampanjassaan tällaisia Kuyczynskeja (cuy=marsu). Cuy on Perussa kuuluisa herkku ja meillä lemmikkinä tunnettu marsu kuuluu täällä ruokapöytään, vadilla.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Päivistäin - vähän öistäinkin

Suomi on kaunis kieli! Kommentteja on tullut taas valtavasti, se lämmittää kovasti sydäntä! Paljon on viikkoon mahtunut asioita, jonkinlainen poikkileikkaus kai sitä on taas yritettävä tänne tuottaa.

Aloitetaan kuitenkin ruoasta, kun siitä eräs valveutunut blogini seuraaja kysyi. Perussa on rikas ruokakulttuuri, joka vaihtelee paljon alueittain. Viidakossa syödään eri safkaa kuin rannikolla ja Andeilla on taas omat juttunsa. Mutta Perussa on siis vahva ja hyvinvoiva perinne syödä hyvin. Eniten olen tutustunut erilaisiin meren antimiin. Nämä voidaan jaotella kahteen pääryhmään, pescados (kalat) ja mariscos (kaikki muut merenelävät). Ceviche on Perun kuuluisin ruoka. Yksinkertaisimmillaan ceviche tehdään sitruunamehussa marinoidusta valkoisesta kalasta, mariscoista tai molemmista. Lisätään raakaa punasipulia ja kastike (usein chiliä). Simppeliä, mutta taivaallista. Cevichen lisäksi ravintoloiden listoilla on kymmeniä muita kala- ja meriruokia, ja vatsaparkani huutaa kyllä välillä aikalisää kun en anna sille lainkaan lepoa näistä herkullisista, mutta suolistolle vaativista makuelämyksistä. Mutta terveellistä ja vähärasvaista ruokaa! Ja mäkkärisafkaakin kyllä saa halutessaan, mutta enempi ihmiset syövät paikallisissa ruokapaikoissa, joista irtoaa menu lounasaikaan parilla-kolmella eurolla.

Viime viikolla ja tänään kävin koululla ensimmäisillä luennoilla. Minulla on vain kolme kurssia, mutta lukemista on todella paljon, ja kun suurin osa on espanjaksi (jokunen teksti englanniksikin), niin riittämiin on kyllä opintoja. Sosiologiaa on kaksi kurssia, (1.)Perun yhteiskunnan ja sosiaalisten prosessien kurssi, sekä (2.) kurssi joka käsittelee postkoloniaaliteoriaa. Lisäksi on yksi historian seminaari, joka käsittelee valtion, vallan ja yhteiskunnan suhdetta siirtomaa-ajan Etelä-Amerikassa. Juuri tuo seminaari oli tänään ja vähän hukassa olin välillä kun espanjaksi piti ensin lukea sata sivua, sitten kuunnella alustusta ja lopuksi keskustella. Olin jo heittämässä pyyhettä kehään kunnes professori tuli luennon jälkeen sanomaan, että hyvinhän se meni ja elä sinä poika huoli, kyllä tästä hyvä tulee. Muut opiskelijat lupasivat myös auttaa kaikessa mitä tarvitsen. Aivan valloittava kansa tämä kyllä on!

Viikon muut tapahtumat olivat erinomaisen hauskoja myöskin. Keskiviikkona menin Mirafloresiin (naapurikaupunginosa) kuuntelemaan baritoni Juha Kotilaisen konserttia. Serkkuni Maiju oli informoinut minua tällaisesta tilaisuudesta. Todella nautin suomalaisen musiikin kuulemisesta täällä kaukomailla (mm. Sibelius, Madetoja, Kyllönen). Konsertti oli kunnianosoitus Carmen Luz Bejaranolle, yhdeksän vuotta sitten edesmenneelle perulaiselle runoilijalle, jonka tekstejä muutamakin suomalaissäveltäjä on käyttänyt teoksissaan. Konsertin jälkeen oli viininjuontitilaisuus, ja Kotilaisen kanssa nauroimme tätä yhteensattumaa, että Limassa näin vain tavataan. Konsertissa ollut Suomen suurlähettiläs tuli myös paikalle ja sain kutsun vastaanotolle perjantaiksi suurlähettilään residenssiin, jossa Kotilaisen oli määrä myös esiintyä. Vastaanotto olikin mahtava kokemus, residenssi on upea ja Sibeliuksen laulut soivat kauniisti residenssin pihalle pystytetyn sinivalkoisen telttakatoksen alla Liman pimenevässä, lämpimässä illassa. Konsertin jälkeen oli cocktail-tarjoilu perunsuomalaisten (muutama hassu) sekä muiden maiden diplomaattien seurassa. Jatkoille lähdimme salsa-klubille Mirafloresiin. Mukana oli muun muassa suurlähetystön henkilökuntaa, eräs suomalainen kuvataiteilija sekä suurlähetystössä harjoittelua tekevät kaksi suomalaista neitosta. Erittäin hauskaa, ja tanssilattialla muiden joukossa veti paita hiestä märkänä myös Perun presidentti Alan García. Tässä vaiheessa mietin, että mitähän kaamean makuiseen Peru Libre -drinkkiini (kokista ja perulaista pisco-tislettä) oli sekoitettu, mutta uskottava se oli - Perussa ei tarvitse presidentin pelätä salsa-klubilla!

Tällaisia tällä kertaa, aina tapahtuu hauskoja ja uskomattomia juttuja kun maailmalla pyörii, ja mainioita ihmisiä tapaa. Ja mitään muuta panostusta ei tarvita kuin se, että lähtee reissuun ja vaan on (ja pelaa lätkätermein "sitä omaa peliä"). Suosittelen kyllä kaikille asiaa miettiville lämpimästi. Saattaa tarttua uusi kielikin päähän kaupan päälle! Ensi kerralla lupaan kertoa vähän lisää Limasta, ja muun muassa varsin kaoottisesta liikenteestä ja siitä miten täällä ylipäätään liikutaan! Nyt tämä agitaattori hiljenee, ja lähtee rauhoittelemaan äkäistä masua sängynpohjaan. Jääkää hyvin ja sydämestäni toivon, a. että Blues voittaa Ässät huomenna ja etenee välieriin ja b. että saisitte sinne kevään ja auringon pian!


Sunnuntaina kummioppilaani Marco vei minut kaupunkikierrokselle. Tässä kuvassa kivi ja reikä. Reiän aiheutti legendan mukaan itse piru, joka siirtomaa-aikoina teki pahojaan Limassa. Päivänä eräänä kävi niin, että piruparka jäi jumiin kahden uskonnollisen juhlakulkueen väliin kuvassa näkyvään kadunkulmaan. Muuta vaihtoehtoa ei Luciferille jäänyt kun puhkaista reikä kiveen ja luikahtaa siitä karkuun. Pakoon päästyään päästi piru kaamean huokauksen joka järisytti koko Liman kaupunkia ja antoi kiveä sivuavalle kadulle nimen Calle Suspiro, "huokauskatu". Kuvassa näkyvä hahmo ei blogin tietojen mukaan liity tarinaan.


Kiehtova Barrios Altos Liman keskustassa on täynnä vanhoja siirtomaa-ajan rakennuksia, jotka nykyään ovat surkeassa kunnossa. Välillä täällä paratiisissa muistaa (onneksi!), että niin, sitäpäs ollaankin kehitysmaassa (jonka talous tosin kasvaa Kiinan jälkeen nopeiten maailmassa!).



Barrancon kaupunginosaankin ehdin retkeillä männäviikolla. Hieno paikka, vanhoja kivoja taloja. Kuvassa Barrancon kirjasto. Mutta sehän on ihan selvästi kustavilaista tyyliä!

maanantai 14. maaliskuuta 2011

¡Me encanta Lima!

Lima on yllättänyt minut espooslangilla sanottuna isokovaa - ja yksinomaan positiivisesti (eräs täällä puoli vuotta asunut ystäväni kuvasi kaupunkia sanoin "no se on niinku Pasila mut siel on 8 miljoonaa asukasta"). Viikon jälkeen tunnen jo oloni erittäin kotoisaksi. Kaupunki on valtava, ja olen tutustunut oman kaupunginosani lisäksi vasta turistien suosimaan Mirafloresiin sekä keskustaan, jossa katedraali ja keskusaukio sijaitsevat. Asuinpaikkani Magdalena del Mar on palmujen ja kukkasien reunustamien katujen halkoma asuinalue, joka sijaitsee nimensä mukaisesti Tyynenmeren rannalla. Kaupat ovat lähellä, kävelymatkan päässä on myös mainio Mercado, eli iso kauppahalli. Alkujaan minun piti asua perulaisen perheen kanssa, mutta jotenkin asiat menivät niin, että asun yhdessä 13 muun vaihto-opiskelijan kanssa. Kaikki ovat erinomaisen mukavia, ja tällä hetkellä asun yksin kymmenen tytön kanssa, joten paha valittaakaan sitä, että asumismuoto vaihtui! Maista edustettuina on Suomen lisäksi (meitä on kolme, mistä näitä oikein tulee...) Belgia, Ranska, Saksa, Italia, ja yksi perulainenkin löytyy. Talolaisten joukosta löytyy aina seuraa kaupungille ja lenkillekin, ja eilen olimme rannalla melkein koko porukka, valtavia aaltoja joiden seassa oli lapsellisen hauska hyppiä. Ruoka täällä on myös aivan taivaallista, merenelävistä laitetaan kaikenlaisia ihanuuksia ja hyvä lounas maksaa halvimmillaan pari euroa.

Perulaiset vaikuttavat olevan aivan valloittavan ystävällisiä ja ympäristöstään kiinnostuneita ihmisiä. Limassa näkee kaikenlaisia perulaisia - espanjalaisten näkösiä, alkuperäisten perulaisten näköisiä, afrikkalaisten jälkeläisiä sekä tietenkin näiden sekoituksia. Oma "kummioppilaani" Marco on 18-vuotias journalismin opiskelija, joka nuoruuden innolla on jo ehtinyt sivistää minua monesta Perun yhteiskunnan erityispiirteestä - näistä varmasti lisää myöhemmin!

Yliopisto sijaitsee kymmenen minuutin bussimatkan päässä. Pontificia Universidad Católica del Peru, tai vain "La Católica" on yksityinen yliopisto, joka kilpailee lähellä sijaitsevan San Marcosin yliopiston kanssa Perun parhaan korkeakoulun tittelistä. Kampus on vehreä ja nurmikoilla kävelee kauriita, kolibrit surraavat kukissa ja pensaissa. Huomenna on ensimmäinen luento, alustavasti olen ottanut kolme kurssia sosiologiaa, historian kursseista saanen infoa tällä viikolla. Kuten varmaan läpi kuultaa, aika innoissani olen. Lisää infoa opinnoista seuraa kunhan pääsen alkuun. Vapaaehtoistyön kuviot selviävät myös toivottavasti tällä viikolla.

Tänä keväänä saan jännittää kaksia vaaleja. Persut vastaan Suomi -taistelun ohella seuraan tiiviisti Perun presidenttipeliä. Pääehdokkaiden joukossa on muun muassa entinen presidentti Alejandro Toledo (joka edellisen, skandaalinkäryisen kautensa aikana käytti noin 130000 euroa valtion rahaa pelkästään erilaisiin alkoholijuomiin) sekä toisen ex-presidentin, ihmisoikeusrikoksista syytetyn Alberto Fujimorin tytär Keiko. Perus!

Ai niin, ei tullut tsunamia tänne asti, tai hyvin vaatimaton. Kauheita päiviä Japanissa, toivotaan, että pahin on jo ohi!


Yliopiston kampusta ja bambi.


Rantaa Liman edustalla.


Plaza de Armas ja katedraali, joka on rakennettu alunperin 1555 (konkistadori Francisco Pizarro perusti Liman 1535) ja uudelleenrakennettu useaan kertaan maanjäristysten jälkeen, viimeksi 1746.


Kotikatu


Mercado de Magdalena


Playaa Liman eteläpuolella, täällä vietimme sunnuntain. Hiekka-aavikko nyt ei ole niin kovin esteettinen, mutta hyvät rannat silti! Aamu oli aurinkoinen, illaksi veti pilveen niin kuin näkyy.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Machu Picchu

Perussa ollaan, gringoinfernonakin tunnetussa Aguas Calientesin kylässä. Tähän aikaan vuodesta turistimäärä tosin on siedettävä ja kylän sijainti inkojen pyhässä laaksossa vuolaan Urubamba-joen (yksi Amazonin alkulähteistä) varrella on upea.

Tänään heräsin neljältä ja kiipesin jyrkän muutaman kilometrin nousun ylös Machu Picchulle. Polku kulkee upeassa kosteassa pilvimetsässä, ja hienojen kasvilajien lisäksi näin muun muassa kolibreja. Olin ensimmäisten joukossa ja sain napattua kuvia rauniokaupungista ilman turisteja. Sää oli valitettavasti hieman sateinen, mutta toisaalta ihmisiä oli siksi vähemmän. Uskomatonta, että raunioilla saa liikkua täysin vapaasti! Upeata, mutta kuinkakohan kauan kestää ennen kuin turistivirtoja on pakko alkaa rajoittaa?

Lyhyesti Machu Picchusta: Vain paikalliset ketsuaa puhuvat ihmiset tiesivät rauniokaupungin olemassaolosta ennen vuotta 1911, kun Hiram Bingham Yalen yliopistosta löysi paikalle paikallisen pojan opastamana. Kaupungin tarkoitusta tai merkitystä ei vieläkään tiedetä, mutta paikan päällä kuka tahansa voi todeta, että tärkeästä paikasta on ollut kyse!

Pari päivää vietin myös Cuscossa, inkapääkaupungissa. Siirtomaa-ajan massiiviset rakennukset ovat jatkettu inkatemppeleiden ja -palatsien kivijalkojen päälle. Melko kuvaavaa!

Huomenna jatkan sitten Cuscon kautta Limaan, viimeinen pitkä bussimatka (20 h) ja sitten olen viimein perillä.



Santo Domingon luostari on rakennettu Queri Kancha:n (auringonjumalan temppeli) päälle.


Cuscon valtava katedraali on rakennettu suurelta osin läheisen Saqsayhuamán:in temppelin kivistä.


Ollantaytambon inkakaupunki matkalla Cuscosta Machu Picchuun.


Machu Picchu. Oli vähän sateista, mutta aika maaginen efekti oli myös se kun raunioiden hahmot ilmestyivät sumusta!









Urubamba-joki Aguas Calientesin kohdalla. Tuohon virtaan kun joutuu niin ei kyllä löydy kroppaa kun vasta Amazonin altaasta...

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Korkeuksista kajahtaa

(Kornien otsikoiden sarja jatkuu)

Kiitos kaikista kommenteista edelliseen lurautukseen, erittäin mukava lukea teidän mietteitänne! Kulunut viikko on mennyt kokonaisuudessaan yli 3000 metrissä, suuri osa yli neljässä tonnissa ja upeita paikkoja on tullut nähtyä. Matkareitti muuttui hieman alustavasta, siitä alempana. Tämänkertainen teksti on jäsennelty paikkojen mukaan.

San Pedro de Atacama (Chile) - Uyuni (Bolivia)

Saavuin San Pedroon tiistai-iltana melko ahdistavan 26 tunnin bussimatkan jälkeen. Nukuin muutaman tunnin eräässä hostellissa, ja aamulla oli sitten lähtö maastoautosafarille Uyunin suola-aavikolle. Sarah ja Oli(vier), kaverini Québecistä, olivat varanneet meille auton ja kuljettajan, ja niinpä starttasimme kohti Bolivian rajaa.

Jo rajalla huomasi, että Chilen ja Bolivian välissä menee rumasti ja ylimalkaisesti sanottuna ensimmäisen ja kolmannen maailman raja. Alla olevasta kuvasta voi päätellä raja-aseman varustelutason. Matka jatkui joka tapauksessa hiljaisen mutta varman bolivialaiskuskimme kyydissä. Meidän lisäksemme autossa oli saksalainen pariskunta, sveitsiläinen Julien sekä albertalainen Sean. Hauska porukka. Kuvat kertokoon enemmän tästä reissusta, yövyimme alkeellisissa bolivialaiskylissä, joissa suihkuja ei ollut ja vessat oli tavallaan. Ihmiset ovat eri näköisiä kun Argentiinassa ja Chilessä ja pukeutuvat perinteisiin asuihinsa (etenkin maaseudulla), tien varteen kyhättyjen kappeleiden seinillä roikkuu uhrattuja laamanjalkoja ja muuta hauskaa. Maisemat olivat aivan upeita, karuja ja mittasuhteiltaan käsittämättömiä. Eläimiä näkyi myös runsaasti, flamingoja, laamoja ja melko harvinainen lentokyvytön ja strutsimainen nandu, jonka olemassaolosta en ollut lainkaan tietoinen.

Potosí

Saavuimme Uyunin kaupunkiin safarimme jälkeen. Tarkoituksenani oli alkujaan jatkaa La Paziin, mutta kun oli niin hyvää matkaseuraa, päätin jatkaa Sarah:n ja Olin kanssa Potosín kaupunkiin. Potosí on tunnettu Espanjan suurvalta-asemaa ylläpitäneistä hopeakaivoksistaan ja traagisesta historiastaan. Kaupunki oli jaettu kahteen osaan, toisessa asui superrikkaat espanjalaiset hopeakaivosten omistajat, toisessa infernaaliseen pakkotyöhön kaivoksissa pakotetut eteläamerikkalaiset ja afrikasta tuodut orjat. Ne jotka eivät kuolleet kuukausien yhtäjaksoisen pakkotyön aikana, menehtyivät kaivosmyrkkyihin myöhemmin tai elivät vammautuneina lopun elämää. Arviolta kahdeksan miljoonaa orjaa kuoli kaivoksissa Espanjan vallan aikana. Järkyttävintä kaupungissa on se, että kaivokset ovat edelleen toiminnassa (hopea on vaihtunut esimerkiksi sinkkiin ja lyijyyn), ja kaivosmiesten (ja -lapsien) olosuhteet eivät ole olennaisesti paremmat kuin siirtomaa-aikana. Aikamoinen paikka.

Copacabana ja Isla del Sol

Potosíin jätin Sarah:n ja Olin ja jatkoin itse Titicacan rannalle Copacabanan kaupunkiin, La Pazissa vain bussia vaihtaen. Tänään tein koko päivän veneretken Isla del Sol:in saarelle. Saarella on inkoja edeltävän aimarankielisen Tiwanaku-kulttuurin temppeliraunioita. Ketsuankieliset Inkat valloittivat Isla del Sol:in hieman ennen kuin espanjalaiset ehtivät paikalle. Inkat omivat temppelit omiin uskonnollisiin tarkoituksiinsa (ja rakensivat lisää kivirakennelmia), ja ilman loistavaa paikallista aimarankielistä opasta (joka puhui toki sentään espanjaa opastuksen aikana) olisin luullut kaikkia raunioita inkojen aikaansaannoksiksi. Mielenkiintoista oli kuulla, että aimaranpuhujat mieltävät inkat yhtälailla valloittajaksi kuin espanjalaisetkin. Vaelsin saaren päästä päähän, 11 kilometrin upea ulkoilu teki hyvää erinäisten moottoroitujen liikkumismuotojen jälkeen. Muuten, aimaraa ja ketsuaa puhutaan edelleen laajalti näillä alueilla (aimaraa enempi Boliviassa ja ketsuaa taas enemmän Perussa).

Noin, siinäpä taas vähän tekstiä. Huomenna matka jatkuu Perun puolelle Cuzcoon. Machu Picchu vielä edessä, sitten on suuntana Lima. Liian vähän aikaa varasin matkailuun, niin paljon jää näkemättä. Mutta así es la vida.

Kommentoikaa taas, ja voikaa hyvin!



Bolivian raja-asema. Joo kuva on vino, tiedän.


Laguna colorada ja flamingoja.


Laamantapaisia (Guanako, kesyn laaman villiversio).



Välillä puhkesi rengaskin, mutta onneksi kuskilla ei ollut peukalo keskellä kämmentä!



Surrealistista suola-aavikkoa. Uyunin suola-aavikko on maailman isoin, yli 10000 neliökilometriä.


Trikkikuvausleikittelyä aavikolla, etualalla Oli.


Lossi yli Tiquinansalmen.


Aavikoiden jälkeen oli kiva nähdä vähän vettä ja vehreyttä. Upea Isla del Sol.


Raunioita aurinkosaarella.


Isla del Sol (nimi tulee inkojen myytistä, jonka mukaan auringon jumala syntyi tällä saarella)

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Täältä takaa Andien

!Buenas tardes!

Kulunut viikko on ollut varsin erikoinen. Se alkoi ikävällä tavalla ja jatkui kuten oli alkanutkin melkein loppuun saakka. 15 tunnin yöbussin jälkeen saavuin Mendozaan maanantaina. Tunsin heti, että olo ei ollut ihan normaali. Tein kuitenkin pienen bussiretken Maipún viinitiloille ja sain kokeilla kolmea eri Malbecia. Hyviä olivat! Hostellille palattuani totesin, että kuume oli noussut melko korkeaksi ja loppupäivä meni sängynpohjassa. Olin ehtinyt varata itselleni kiertoajelun Andeille tiistaiksi, ja sen peruuttaminen ei ollut enää mahdollista. Niinpä pumppasin itseni täyteen lääkkeitä tiistaiaamuna ja lähdin reissuun. 14 tunnin ajelu minibussilla ja pieni hyppely pitkin vuoria ei ollut todellakaan mikään nautinto kuumepotilaalle, mutta maisemat olivat kyllä aivan huikeita. Aconcagua nähtiin kaukaa, lähempänä sen huippu oli pilvien peittämä.

Loppuviikosta Mendozassa ei ole paljon sanottavaa. Olin todella kovassa kuumeessa keskiviikkona ja torstaina, ja Kettu Ripulainenkin häiriköi läsnäolollaan. Onneksi sekä hostellin henkilökunta, että huonetovereinani ollut italialainen pariskunta olivat erittäin huolehtivaisia. Hostellissa työskentelevä tyttö jopa keitti minulle kanakeittoa ja huolehti lääkityksestäni. Hyvä paikka siis olla kipeänä, lopulta.

Perjantaina helpotti viimein, ja illalla hostellin omistaja, vanha argentiinalaispatu, grillasi oikein kunnon satsin lihaa ja se huuhdeltiin alas tukevalla Malbecilla. Joten vähän sain minäkin kuitenkin nauttia Mendozan herkuista lopulta.

Valparaísoon saavuin lauantai-iltana, upean bussimatkan jälkeen. Bussi ylitti Andit aivan Aconcaguan vierestä ja maisemia ei kyllä pysty sanoin eikä oikein kameroinkaan kuvailemaan. Yrityksiä kuitenkin alempana.

Jos Mendoza oli alusta asti vähän nihkeä minua kohtaan, otti Valparaíso minut avosylin vastaan. Raikas tuuli toi Tyynenmeren tuoksun kaupunkiin, ja ihmisten ystävällisyys oli alusta lähtien mielestäni ihan eri luokkaa kuin Argentiinassa, tosin on muistettava että ensimmäisinä terveinä päivinä kaikki tuntuu aina ihanalta.

Valparaíso ei pettänyt ennakko-odotuksia, kaupunki on aivan fantastinen. Tunnelma on iloinen, boheemi, ja tämän UNESCO-kaupungin rakenne - "hökkeleitä" rakennettuina piktin mäkiä - on todella hauska. Eilen kävin kaupungin fiilistelemisen lomassa Pablo Nerudan kotimuseossa, joka oli todella hienosti toteutettu. Nerudan koti Valparaíson parhaalla paikalla oli taiteellisesti mutta kalliisti sisustettu. Kaikesta huomasi, että diplomaattinakin toiminut Pablo ei todellakaan ollut mikään nälkäpalkalla elävä runoilijanrenttu. Hieno talo ja runoilija joka tapauksessa! Illalla kävelimme huonetoverinani olleen québecittären ja tämän ranskalaisen kaverin kanssa hostellista viereiselle kukkulalle juomaan oluet heidän viimeisen Valparaíson-iltansa kunniaksi. Baarin terassilta näki yli kumpuilevan Valparaíson ja komea täysikuu nousi valtamerestä - tällaisessa ympäristössä puhkeaa herkästi runosuoli* muiltakin kuin Nerudoilta!

*lainaus kummitädiltä

Tänään olin Valparaíson sisarkaupungissa Viña del Marissa ihan rehellisesti rannalla lukemassa ja ottamassa d-vitamiinia ja väriä kehoon ja sieluun sairauden jälkeen. Huomenna kiertelen vielä kaupunkia ja käyn parissa museossa. Merenkulkumuseo kuuluu pakolliseen ohjelmaan, olihan Valparaíso ennen Panaman kanavan avaamista erittäin strategisessa paikassa ajatellen laivaliikennettä Atlantilta Tyynellemerelle. Illalla suuntaan sitten kohti pohjoista. 24 tuntia saan körötellä bussissa San Pedro de Atacamaan. Siellä on tarkoituksena tavata québecin-kaverini Sarah ja Olivier, jotka matkustelevat tämän kevään Etelä-Amerikassa. Suunnitelmissa on mennä heidän kanssaan maastoautosafarille halki Bolivian suola-aavikoiden. Sitten alkaakin olla jo hoppu kohti Limaa - Machu Picchun kautta - koska koulu alkaa kahden viikon päästä.

Näin päättyy tämänkertainen perunkirjoitus. Upea manner tämä on ja mitä enemmän näkee, sitä enemmän haluaisi nähdä. Paljon jää jäljelle vielä seuraaville reissuille Argentiinasta ja Chilestä - esimerkiksi koko Patagonia! Mutta ensi kerralla sitten.

Voikaa hyvin siellä, nopeasti menee aika, kevät koittaa pian Suomessakin!


Melko kylmän näköisiä vuorenhuippuja!


Alhaalla solassa menee tie, jota pitkin bussi Mendozasta Chileenkin kulki.


Andien huippuja, vasemmassa reunassa kaikkein korkein, Aconcagua (6962 m).


Viña del Marin beachia, taustalla Valparaíso eli "Valpo".


Nerudan terassilta. Siitä runosuolesta vielä...


Nerudan talo alhaalta nähtynä.


Joukkoliikennettä valpolaisittain.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Buenos Aires - terveisiä etelästä!


Nosturi Puerto Maderon kaupunginosassa. Kyseinen vanha telakka-alue on satama-altaineen ja nostureineen päivineen kunnostettu upeaksi ravintola- ja ulkoilualueeksi.


Muutama päivä uudella mantereella on kulunut. Lento meni mainiosti ja saavuin tiistaiaamuna Buenos Airesiin yllättävän hyvin levänneenä. Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja orintoituessa. Sinänsä Bs As tuntuu kyllä kovin eteläeurooppalaiselta suurkaupungilta, joten ei ehkä niin eksoottista menoa kuin olin kuvitellut. Mutta eiköhän se tästä vielä kulttuurishokki saada aikaiseksi kunhan pääsen syvemmälle kulttuuriin ja mantereelle - ja köyhimpiin maihin.

Ilonani näinä ensimmäisinä Etelä-Amerikan päivinä on ollut kaupungin koluamisen lisäksi lukeminen auringonpaisteessa eri puistoissa. Amin Maaloufin loistavat esseet identiteetistä ja sen vaikutuksesta (arabi)maailman historiaan ja etenkin nykypäivään kulkevat mukana repussa ja pysähtelen aina eri puistoihin papukaijojen kiljunnan sekaan niihin syventymään. Erittäin ajankohaista tavaraa on Maalouf nyt kun Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kiehuu ja kuohuu. Onnea Egyptille, muuten!

Sentään ei ihan yksin Maaloufin kanssa ole täytynyt aikaa viettää, hostellielämään kuuluu tietenkin olennaisesti sosiaalisuus, ja monia kivoja tyyppejä olen jo tavannut, ja matkavinkkejä saa myös kätevästi muilta matkalaisilta. Lisäksi - ja tämä se vasta iloinen asia onkin - on kaverini Sofia (tutustuimme syksyllä espanjankurssilla, kuinkas muuten) täällä ystävänsä Sofian (...) kanssa ja Sofian&Sofian mainiosta seurasta olen saanut nauttia monena päivänä. Keskiviikkona grillasimme ja vietimme iltaa heidän hostellinsa sisäpihalla, eilen taas vierailimme La Bocan kaupunginosassa. La Boca on tunnettu värikkäistä taloistaan, jotka Italiasta muuttaneet satamatyöläiset maalasivat sataman jämämaaleilla. Kuvia alhaalla.

Tänään menimme vielä S&S:n ja brittiläisen hostellikaveri Benjin kanssa retkelle Tigreen Paraná-joen suistoon. Upea auringonpaisteinen päivä oli tänään, teimme retken jokilaivalla suiston pikku jokia ja kanavia pitkin. Hienot huvilat reunustavat kanavia ja veneet pörräilivät ympärillä. Kerrassaan kesäistä! Kuvia myös Tigrestä alempana.

Huomenna matka jatkuu Mendozaan, odotan jo kovasti seuraavaa kohdetta, ja jo itse bussimatkaakin. 15 tunnin reissu halki Pampan sujunee mukavasti luksusbussissa.

Espanjan sujuu joten kuten, aika lukossa vielä kyllä varsinkin yllättävissä tilanteissa, mutta kiva oppimisen vaihe kun joka päivä tapahtuu edistymistä. Ymmärrys toimii onneksi paremmin, vaikka paikallinen espanja onkin välillä aika erikoista. Ll- eli j-ääne kun äännetään täällä suhuässänä. Me llamo Otso -> me shamo Otso.

Hyvin siis menee täällä lämmössä, yritän nauttia matkasta ja pitää pään kylmänä vaikka hinku on jo kova päästä Limaan aloittamaan elämää ja opintoja siellä. Mutta sitä ennen monta hienoa paikkaa vielä näkemättä! Hyviä vointeja sinne Suomeen, nauttikaa helmikuun kirkkaudesta! Päivittelen varmaankin noin viikon välein ainakin nyt matkaosuuden aikana, joten seuraava tarina tulee sitten toivottavasti Valparaísosta.


Tangon taikaa La Bocassa


Tulevat Maradonat pelaavat La Bocassa, joka on tunnettu myös legendaarisesta Boca Juniors -jalkapallojoukkueestaan.


La Bocan taloja.


Tigre


Pressanpalatsi, jonka parvekkeelta Evitakin aikanaan vilkutteli. Nykyään vilkuttelee hiljan leskeksi jäänyt presidentti Cristina Kirchner.