Aloitetaan kuitenkin ruoasta, kun siitä eräs valveutunut blogini seuraaja kysyi. Perussa on rikas ruokakulttuuri, joka vaihtelee paljon alueittain. Viidakossa syödään eri safkaa kuin rannikolla ja Andeilla on taas omat juttunsa. Mutta Perussa on siis vahva ja hyvinvoiva perinne syödä hyvin. Eniten olen tutustunut erilaisiin meren antimiin. Nämä voidaan jaotella kahteen pääryhmään, pescados (kalat) ja mariscos (kaikki muut merenelävät). Ceviche on Perun kuuluisin ruoka. Yksinkertaisimmillaan ceviche tehdään sitruunamehussa marinoidusta valkoisesta kalasta, mariscoista tai molemmista. Lisätään raakaa punasipulia ja kastike (usein chiliä). Simppeliä, mutta taivaallista. Cevichen lisäksi ravintoloiden listoilla on kymmeniä muita kala- ja meriruokia, ja vatsaparkani huutaa kyllä välillä aikalisää kun en anna sille lainkaan lepoa näistä herkullisista, mutta suolistolle vaativista makuelämyksistä. Mutta terveellistä ja vähärasvaista ruokaa! Ja mäkkärisafkaakin kyllä saa halutessaan, mutta enempi ihmiset syövät paikallisissa ruokapaikoissa, joista irtoaa menu lounasaikaan parilla-kolmella eurolla.
Viime viikolla ja tänään kävin koululla ensimmäisillä luennoilla. Minulla on vain kolme kurssia, mutta lukemista on todella paljon, ja kun suurin osa on espanjaksi (jokunen teksti englanniksikin), niin riittämiin on kyllä opintoja. Sosiologiaa on kaksi kurssia, (1.)Perun yhteiskunnan ja sosiaalisten prosessien kurssi, sekä (2.) kurssi joka käsittelee postkoloniaaliteoriaa. Lisäksi on yksi historian seminaari, joka käsittelee valtion, vallan ja yhteiskunnan suhdetta siirtomaa-ajan Etelä-Amerikassa. Juuri tuo seminaari oli tänään ja vähän hukassa olin välillä kun espanjaksi piti ensin lukea sata sivua, sitten kuunnella alustusta ja lopuksi keskustella. Olin jo heittämässä pyyhettä kehään kunnes professori tuli luennon jälkeen sanomaan, että hyvinhän se meni ja elä sinä poika huoli, kyllä tästä hyvä tulee. Muut opiskelijat lupasivat myös auttaa kaikessa mitä tarvitsen. Aivan valloittava kansa tämä kyllä on!
Viikon muut tapahtumat olivat erinomaisen hauskoja myöskin. Keskiviikkona menin Mirafloresiin (naapurikaupunginosa) kuuntelemaan baritoni Juha Kotilaisen konserttia. Serkkuni Maiju oli informoinut minua tällaisesta tilaisuudesta. Todella nautin suomalaisen musiikin kuulemisesta täällä kaukomailla (mm. Sibelius, Madetoja, Kyllönen). Konsertti oli kunnianosoitus Carmen Luz Bejaranolle, yhdeksän vuotta sitten edesmenneelle perulaiselle runoilijalle, jonka tekstejä muutamakin suomalaissäveltäjä on käyttänyt teoksissaan. Konsertin jälkeen oli viininjuontitilaisuus, ja Kotilaisen kanssa nauroimme tätä yhteensattumaa, että Limassa näin vain tavataan. Konsertissa ollut Suomen suurlähettiläs tuli myös paikalle ja sain kutsun vastaanotolle perjantaiksi suurlähettilään residenssiin, jossa Kotilaisen oli määrä myös esiintyä. Vastaanotto olikin mahtava kokemus, residenssi on upea ja Sibeliuksen laulut soivat kauniisti residenssin pihalle pystytetyn sinivalkoisen telttakatoksen alla Liman pimenevässä, lämpimässä illassa. Konsertin jälkeen oli cocktail-tarjoilu perunsuomalaisten (muutama hassu) sekä muiden maiden diplomaattien seurassa. Jatkoille lähdimme salsa-klubille Mirafloresiin. Mukana oli muun muassa suurlähetystön henkilökuntaa, eräs suomalainen kuvataiteilija sekä suurlähetystössä harjoittelua tekevät kaksi suomalaista neitosta. Erittäin hauskaa, ja tanssilattialla muiden joukossa veti paita hiestä märkänä myös Perun presidentti Alan García. Tässä vaiheessa mietin, että mitähän kaamean makuiseen Peru Libre -drinkkiini (kokista ja perulaista pisco-tislettä) oli sekoitettu, mutta uskottava se oli - Perussa ei tarvitse presidentin pelätä salsa-klubilla!
Tällaisia tällä kertaa, aina tapahtuu hauskoja ja uskomattomia juttuja kun maailmalla pyörii, ja mainioita ihmisiä tapaa. Ja mitään muuta panostusta ei tarvita kuin se, että lähtee reissuun ja vaan on (ja pelaa lätkätermein "sitä omaa peliä"). Suosittelen kyllä kaikille asiaa miettiville lämpimästi. Saattaa tarttua uusi kielikin päähän kaupan päälle! Ensi kerralla lupaan kertoa vähän lisää Limasta, ja muun muassa varsin kaoottisesta liikenteestä ja siitä miten täällä ylipäätään liikutaan! Nyt tämä agitaattori hiljenee, ja lähtee rauhoittelemaan äkäistä masua sängynpohjaan. Jääkää hyvin ja sydämestäni toivon, a. että Blues voittaa Ässät huomenna ja etenee välieriin ja b. että saisitte sinne kevään ja auringon pian!

Sunnuntaina kummioppilaani Marco vei minut kaupunkikierrokselle. Tässä kuvassa kivi ja reikä. Reiän aiheutti legendan mukaan itse piru, joka siirtomaa-aikoina teki pahojaan Limassa. Päivänä eräänä kävi niin, että piruparka jäi jumiin kahden uskonnollisen juhlakulkueen väliin kuvassa näkyvään kadunkulmaan. Muuta vaihtoehtoa ei Luciferille jäänyt kun puhkaista reikä kiveen ja luikahtaa siitä karkuun. Pakoon päästyään päästi piru kaamean huokauksen joka järisytti koko Liman kaupunkia ja antoi kiveä sivuavalle kadulle nimen Calle Suspiro, "huokauskatu". Kuvassa näkyvä hahmo ei blogin tietojen mukaan liity tarinaan.

Kiehtova Barrios Altos Liman keskustassa on täynnä vanhoja siirtomaa-ajan rakennuksia, jotka nykyään ovat surkeassa kunnossa. Välillä täällä paratiisissa muistaa (onneksi!), että niin, sitäpäs ollaankin kehitysmaassa (jonka talous tosin kasvaa Kiinan jälkeen nopeiten maailmassa!).

Barrancon kaupunginosaankin ehdin retkeillä männäviikolla. Hieno paikka, vanhoja kivoja taloja. Kuvassa Barrancon kirjasto. Mutta sehän on ihan selvästi kustavilaista tyyliä!








































