tiistai 1. maaliskuuta 2011

Korkeuksista kajahtaa

(Kornien otsikoiden sarja jatkuu)

Kiitos kaikista kommenteista edelliseen lurautukseen, erittäin mukava lukea teidän mietteitänne! Kulunut viikko on mennyt kokonaisuudessaan yli 3000 metrissä, suuri osa yli neljässä tonnissa ja upeita paikkoja on tullut nähtyä. Matkareitti muuttui hieman alustavasta, siitä alempana. Tämänkertainen teksti on jäsennelty paikkojen mukaan.

San Pedro de Atacama (Chile) - Uyuni (Bolivia)

Saavuin San Pedroon tiistai-iltana melko ahdistavan 26 tunnin bussimatkan jälkeen. Nukuin muutaman tunnin eräässä hostellissa, ja aamulla oli sitten lähtö maastoautosafarille Uyunin suola-aavikolle. Sarah ja Oli(vier), kaverini Québecistä, olivat varanneet meille auton ja kuljettajan, ja niinpä starttasimme kohti Bolivian rajaa.

Jo rajalla huomasi, että Chilen ja Bolivian välissä menee rumasti ja ylimalkaisesti sanottuna ensimmäisen ja kolmannen maailman raja. Alla olevasta kuvasta voi päätellä raja-aseman varustelutason. Matka jatkui joka tapauksessa hiljaisen mutta varman bolivialaiskuskimme kyydissä. Meidän lisäksemme autossa oli saksalainen pariskunta, sveitsiläinen Julien sekä albertalainen Sean. Hauska porukka. Kuvat kertokoon enemmän tästä reissusta, yövyimme alkeellisissa bolivialaiskylissä, joissa suihkuja ei ollut ja vessat oli tavallaan. Ihmiset ovat eri näköisiä kun Argentiinassa ja Chilessä ja pukeutuvat perinteisiin asuihinsa (etenkin maaseudulla), tien varteen kyhättyjen kappeleiden seinillä roikkuu uhrattuja laamanjalkoja ja muuta hauskaa. Maisemat olivat aivan upeita, karuja ja mittasuhteiltaan käsittämättömiä. Eläimiä näkyi myös runsaasti, flamingoja, laamoja ja melko harvinainen lentokyvytön ja strutsimainen nandu, jonka olemassaolosta en ollut lainkaan tietoinen.

Potosí

Saavuimme Uyunin kaupunkiin safarimme jälkeen. Tarkoituksenani oli alkujaan jatkaa La Paziin, mutta kun oli niin hyvää matkaseuraa, päätin jatkaa Sarah:n ja Olin kanssa Potosín kaupunkiin. Potosí on tunnettu Espanjan suurvalta-asemaa ylläpitäneistä hopeakaivoksistaan ja traagisesta historiastaan. Kaupunki oli jaettu kahteen osaan, toisessa asui superrikkaat espanjalaiset hopeakaivosten omistajat, toisessa infernaaliseen pakkotyöhön kaivoksissa pakotetut eteläamerikkalaiset ja afrikasta tuodut orjat. Ne jotka eivät kuolleet kuukausien yhtäjaksoisen pakkotyön aikana, menehtyivät kaivosmyrkkyihin myöhemmin tai elivät vammautuneina lopun elämää. Arviolta kahdeksan miljoonaa orjaa kuoli kaivoksissa Espanjan vallan aikana. Järkyttävintä kaupungissa on se, että kaivokset ovat edelleen toiminnassa (hopea on vaihtunut esimerkiksi sinkkiin ja lyijyyn), ja kaivosmiesten (ja -lapsien) olosuhteet eivät ole olennaisesti paremmat kuin siirtomaa-aikana. Aikamoinen paikka.

Copacabana ja Isla del Sol

Potosíin jätin Sarah:n ja Olin ja jatkoin itse Titicacan rannalle Copacabanan kaupunkiin, La Pazissa vain bussia vaihtaen. Tänään tein koko päivän veneretken Isla del Sol:in saarelle. Saarella on inkoja edeltävän aimarankielisen Tiwanaku-kulttuurin temppeliraunioita. Ketsuankieliset Inkat valloittivat Isla del Sol:in hieman ennen kuin espanjalaiset ehtivät paikalle. Inkat omivat temppelit omiin uskonnollisiin tarkoituksiinsa (ja rakensivat lisää kivirakennelmia), ja ilman loistavaa paikallista aimarankielistä opasta (joka puhui toki sentään espanjaa opastuksen aikana) olisin luullut kaikkia raunioita inkojen aikaansaannoksiksi. Mielenkiintoista oli kuulla, että aimaranpuhujat mieltävät inkat yhtälailla valloittajaksi kuin espanjalaisetkin. Vaelsin saaren päästä päähän, 11 kilometrin upea ulkoilu teki hyvää erinäisten moottoroitujen liikkumismuotojen jälkeen. Muuten, aimaraa ja ketsuaa puhutaan edelleen laajalti näillä alueilla (aimaraa enempi Boliviassa ja ketsuaa taas enemmän Perussa).

Noin, siinäpä taas vähän tekstiä. Huomenna matka jatkuu Perun puolelle Cuzcoon. Machu Picchu vielä edessä, sitten on suuntana Lima. Liian vähän aikaa varasin matkailuun, niin paljon jää näkemättä. Mutta así es la vida.

Kommentoikaa taas, ja voikaa hyvin!



Bolivian raja-asema. Joo kuva on vino, tiedän.


Laguna colorada ja flamingoja.


Laamantapaisia (Guanako, kesyn laaman villiversio).



Välillä puhkesi rengaskin, mutta onneksi kuskilla ei ollut peukalo keskellä kämmentä!



Surrealistista suola-aavikkoa. Uyunin suola-aavikko on maailman isoin, yli 10000 neliökilometriä.


Trikkikuvausleikittelyä aavikolla, etualalla Oli.


Lossi yli Tiquinansalmen.


Aavikoiden jälkeen oli kiva nähdä vähän vettä ja vehreyttä. Upea Isla del Sol.


Raunioita aurinkosaarella.


Isla del Sol (nimi tulee inkojen myytistä, jonka mukaan auringon jumala syntyi tällä saarella)

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Täältä takaa Andien

!Buenas tardes!

Kulunut viikko on ollut varsin erikoinen. Se alkoi ikävällä tavalla ja jatkui kuten oli alkanutkin melkein loppuun saakka. 15 tunnin yöbussin jälkeen saavuin Mendozaan maanantaina. Tunsin heti, että olo ei ollut ihan normaali. Tein kuitenkin pienen bussiretken Maipún viinitiloille ja sain kokeilla kolmea eri Malbecia. Hyviä olivat! Hostellille palattuani totesin, että kuume oli noussut melko korkeaksi ja loppupäivä meni sängynpohjassa. Olin ehtinyt varata itselleni kiertoajelun Andeille tiistaiksi, ja sen peruuttaminen ei ollut enää mahdollista. Niinpä pumppasin itseni täyteen lääkkeitä tiistaiaamuna ja lähdin reissuun. 14 tunnin ajelu minibussilla ja pieni hyppely pitkin vuoria ei ollut todellakaan mikään nautinto kuumepotilaalle, mutta maisemat olivat kyllä aivan huikeita. Aconcagua nähtiin kaukaa, lähempänä sen huippu oli pilvien peittämä.

Loppuviikosta Mendozassa ei ole paljon sanottavaa. Olin todella kovassa kuumeessa keskiviikkona ja torstaina, ja Kettu Ripulainenkin häiriköi läsnäolollaan. Onneksi sekä hostellin henkilökunta, että huonetovereinani ollut italialainen pariskunta olivat erittäin huolehtivaisia. Hostellissa työskentelevä tyttö jopa keitti minulle kanakeittoa ja huolehti lääkityksestäni. Hyvä paikka siis olla kipeänä, lopulta.

Perjantaina helpotti viimein, ja illalla hostellin omistaja, vanha argentiinalaispatu, grillasi oikein kunnon satsin lihaa ja se huuhdeltiin alas tukevalla Malbecilla. Joten vähän sain minäkin kuitenkin nauttia Mendozan herkuista lopulta.

Valparaísoon saavuin lauantai-iltana, upean bussimatkan jälkeen. Bussi ylitti Andit aivan Aconcaguan vierestä ja maisemia ei kyllä pysty sanoin eikä oikein kameroinkaan kuvailemaan. Yrityksiä kuitenkin alempana.

Jos Mendoza oli alusta asti vähän nihkeä minua kohtaan, otti Valparaíso minut avosylin vastaan. Raikas tuuli toi Tyynenmeren tuoksun kaupunkiin, ja ihmisten ystävällisyys oli alusta lähtien mielestäni ihan eri luokkaa kuin Argentiinassa, tosin on muistettava että ensimmäisinä terveinä päivinä kaikki tuntuu aina ihanalta.

Valparaíso ei pettänyt ennakko-odotuksia, kaupunki on aivan fantastinen. Tunnelma on iloinen, boheemi, ja tämän UNESCO-kaupungin rakenne - "hökkeleitä" rakennettuina piktin mäkiä - on todella hauska. Eilen kävin kaupungin fiilistelemisen lomassa Pablo Nerudan kotimuseossa, joka oli todella hienosti toteutettu. Nerudan koti Valparaíson parhaalla paikalla oli taiteellisesti mutta kalliisti sisustettu. Kaikesta huomasi, että diplomaattinakin toiminut Pablo ei todellakaan ollut mikään nälkäpalkalla elävä runoilijanrenttu. Hieno talo ja runoilija joka tapauksessa! Illalla kävelimme huonetoverinani olleen québecittären ja tämän ranskalaisen kaverin kanssa hostellista viereiselle kukkulalle juomaan oluet heidän viimeisen Valparaíson-iltansa kunniaksi. Baarin terassilta näki yli kumpuilevan Valparaíson ja komea täysikuu nousi valtamerestä - tällaisessa ympäristössä puhkeaa herkästi runosuoli* muiltakin kuin Nerudoilta!

*lainaus kummitädiltä

Tänään olin Valparaíson sisarkaupungissa Viña del Marissa ihan rehellisesti rannalla lukemassa ja ottamassa d-vitamiinia ja väriä kehoon ja sieluun sairauden jälkeen. Huomenna kiertelen vielä kaupunkia ja käyn parissa museossa. Merenkulkumuseo kuuluu pakolliseen ohjelmaan, olihan Valparaíso ennen Panaman kanavan avaamista erittäin strategisessa paikassa ajatellen laivaliikennettä Atlantilta Tyynellemerelle. Illalla suuntaan sitten kohti pohjoista. 24 tuntia saan körötellä bussissa San Pedro de Atacamaan. Siellä on tarkoituksena tavata québecin-kaverini Sarah ja Olivier, jotka matkustelevat tämän kevään Etelä-Amerikassa. Suunnitelmissa on mennä heidän kanssaan maastoautosafarille halki Bolivian suola-aavikoiden. Sitten alkaakin olla jo hoppu kohti Limaa - Machu Picchun kautta - koska koulu alkaa kahden viikon päästä.

Näin päättyy tämänkertainen perunkirjoitus. Upea manner tämä on ja mitä enemmän näkee, sitä enemmän haluaisi nähdä. Paljon jää jäljelle vielä seuraaville reissuille Argentiinasta ja Chilestä - esimerkiksi koko Patagonia! Mutta ensi kerralla sitten.

Voikaa hyvin siellä, nopeasti menee aika, kevät koittaa pian Suomessakin!


Melko kylmän näköisiä vuorenhuippuja!


Alhaalla solassa menee tie, jota pitkin bussi Mendozasta Chileenkin kulki.


Andien huippuja, vasemmassa reunassa kaikkein korkein, Aconcagua (6962 m).


Viña del Marin beachia, taustalla Valparaíso eli "Valpo".


Nerudan terassilta. Siitä runosuolesta vielä...


Nerudan talo alhaalta nähtynä.


Joukkoliikennettä valpolaisittain.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Buenos Aires - terveisiä etelästä!


Nosturi Puerto Maderon kaupunginosassa. Kyseinen vanha telakka-alue on satama-altaineen ja nostureineen päivineen kunnostettu upeaksi ravintola- ja ulkoilualueeksi.


Muutama päivä uudella mantereella on kulunut. Lento meni mainiosti ja saavuin tiistaiaamuna Buenos Airesiin yllättävän hyvin levänneenä. Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja orintoituessa. Sinänsä Bs As tuntuu kyllä kovin eteläeurooppalaiselta suurkaupungilta, joten ei ehkä niin eksoottista menoa kuin olin kuvitellut. Mutta eiköhän se tästä vielä kulttuurishokki saada aikaiseksi kunhan pääsen syvemmälle kulttuuriin ja mantereelle - ja köyhimpiin maihin.

Ilonani näinä ensimmäisinä Etelä-Amerikan päivinä on ollut kaupungin koluamisen lisäksi lukeminen auringonpaisteessa eri puistoissa. Amin Maaloufin loistavat esseet identiteetistä ja sen vaikutuksesta (arabi)maailman historiaan ja etenkin nykypäivään kulkevat mukana repussa ja pysähtelen aina eri puistoihin papukaijojen kiljunnan sekaan niihin syventymään. Erittäin ajankohaista tavaraa on Maalouf nyt kun Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kiehuu ja kuohuu. Onnea Egyptille, muuten!

Sentään ei ihan yksin Maaloufin kanssa ole täytynyt aikaa viettää, hostellielämään kuuluu tietenkin olennaisesti sosiaalisuus, ja monia kivoja tyyppejä olen jo tavannut, ja matkavinkkejä saa myös kätevästi muilta matkalaisilta. Lisäksi - ja tämä se vasta iloinen asia onkin - on kaverini Sofia (tutustuimme syksyllä espanjankurssilla, kuinkas muuten) täällä ystävänsä Sofian (...) kanssa ja Sofian&Sofian mainiosta seurasta olen saanut nauttia monena päivänä. Keskiviikkona grillasimme ja vietimme iltaa heidän hostellinsa sisäpihalla, eilen taas vierailimme La Bocan kaupunginosassa. La Boca on tunnettu värikkäistä taloistaan, jotka Italiasta muuttaneet satamatyöläiset maalasivat sataman jämämaaleilla. Kuvia alhaalla.

Tänään menimme vielä S&S:n ja brittiläisen hostellikaveri Benjin kanssa retkelle Tigreen Paraná-joen suistoon. Upea auringonpaisteinen päivä oli tänään, teimme retken jokilaivalla suiston pikku jokia ja kanavia pitkin. Hienot huvilat reunustavat kanavia ja veneet pörräilivät ympärillä. Kerrassaan kesäistä! Kuvia myös Tigrestä alempana.

Huomenna matka jatkuu Mendozaan, odotan jo kovasti seuraavaa kohdetta, ja jo itse bussimatkaakin. 15 tunnin reissu halki Pampan sujunee mukavasti luksusbussissa.

Espanjan sujuu joten kuten, aika lukossa vielä kyllä varsinkin yllättävissä tilanteissa, mutta kiva oppimisen vaihe kun joka päivä tapahtuu edistymistä. Ymmärrys toimii onneksi paremmin, vaikka paikallinen espanja onkin välillä aika erikoista. Ll- eli j-ääne kun äännetään täällä suhuässänä. Me llamo Otso -> me shamo Otso.

Hyvin siis menee täällä lämmössä, yritän nauttia matkasta ja pitää pään kylmänä vaikka hinku on jo kova päästä Limaan aloittamaan elämää ja opintoja siellä. Mutta sitä ennen monta hienoa paikkaa vielä näkemättä! Hyviä vointeja sinne Suomeen, nauttikaa helmikuun kirkkaudesta! Päivittelen varmaankin noin viikon välein ainakin nyt matkaosuuden aikana, joten seuraava tarina tulee sitten toivottavasti Valparaísosta.


Tangon taikaa La Bocassa


Tulevat Maradonat pelaavat La Bocassa, joka on tunnettu myös legendaarisesta Boca Juniors -jalkapallojoukkueestaan.


La Bocan taloja.


Tigre


Pressanpalatsi, jonka parvekkeelta Evitakin aikanaan vilkutteli. Nykyään vilkuttelee hiljan leskeksi jäänyt presidentti Cristina Kirchner.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Perusta kuuluu!

Tervetuloa seuraamaan uutta blogiani!

Kanadassa kirjoittamani blogi oli kokemuksena niin hauska ja yhteydenpitovälineenä niin veikeä, että päätin avata blogin jakaakseni kokemuksia myös Etelä-Amerikasta. Kuten edellisenkin blogin kohdalla, on perunkirjoittelijan tavoitteena välittää tunnelmia ja vaikutelmia paikallisesta kulttuurista. Kuvia on myös luvassa. Päivää ennen lähtöä on turha liikaa näppäimistöä ränkätä, mutta selitänpäs lyhyesti ja havainnollisesti kuitenkin matkan rakenteen sekä sisällön luonnoksia.

Lennän Buenos Airesiin, jonne saavun tiistaina 8.2. BA:n jälkeen minulla on noin kuukausi tehokasta matkustusaikaa. Matkasuunnitelmani on jokseenkin avoin, mutta todennäköisesti tulen seuraamaan suurin piirtein seuraavanlaista reittiä:
Buenos Aires (Argentiina)-Mendoza (A)-Valparaíso (Chile)-San Pedro de Atacama (C)-Bolivian suola-aavikot (?)-Arequipa (Peru)-Cusco (P)-Lima (P).

Kun olen saapunut terveenä ja ehjänä Limaan (Luoja suokoon!), vietän kaupungissa loput matkastani, eli noin neljä kuukautta. Opiskelen historiaa ja sosiologiaa paikallisessa yliopistossa (Pontificia Universidad Católica del Perú). Lisäksi työskentelen vapaa-ajalla paikalliselle hyväntekeväisyysorganisaatiolle (Un Techo para mi País Peru) Liman ympäristössä. Sekä opinnot että työ ovat espanjaksi, joten aikamoiseen kielikylpyammeeseen sitä taas saa sukeltaa. Asumukseni on jonkinlainen yhteisasumus, kovin paljon enempää informaatiota en vielä ole saanut. Sijainti lie kuitenkin kiva, Magdalena del Mar -kaupunginosa on lähellä yliopistoa ja Tyynen valtameren rannalla!

Kaikki edellä mainittu tulee vielä tarkentumaan ja osa suunnitelmista muutumaan - sehän sisältyy jo seikkailun määritelmäänkin. Ja seikkailemaanhan tässä taas lähdetään, hyvin ja turvallisin mielin! Kiitollisena mietin kaikkia niitä jotka jaksavat kuulumisiani lukea. Ja muistakaa kommentoida! Pieni, mitätön ja itsesensuurin tiheään kampaan liian helposti tarttuva luritus tai luikaus on suuren suuri ilahduttava viesti kotimaasta kun se tulee valtamerten ja vuoristojen takaa!

Hyvää kevättä kaikille, pysytään yhteydessä!

Yst. terv.

Perunkirjoittelija